Archive for January, 2009

Harjoituspäiväkirjan sivuilta valittuja otteita.

Saturday, January 31st, 2009

Näitähän löytyy kun sieniä sateella kuin oikein etsii, Oulun Uimaseuran Elias Anttilan harjoituspäiväkirja, olkaa hyvä.

Vahingossa löytää herkkupaloja, tai mistä näistä tietää kun ei pjärkele ikinään päivitetä… Lazy bastard!

Friday, January 30th, 2009

Näitä aina löytää aina hieman myöhässä, taitaa olla Jyskälän Ison Arskan blogi ja muuta kivaa, päättelin tosta Ollgrenin uintien 100 sku ajasta

Ja kuten moni muu, tooooodellllaaaa pitkät välit päivityksissä…

Oulun yliopisto palkitsi urheilijoita.

Friday, January 30th, 2009

Oulun yliopisto palkitsi mitalilla yliopistossa opiskelevat tai henkilökuntaan kuuluvat urheilijat, jotka sijoittuivat mitaleille SM-kisojen yleisissä sarjoissa tai arvokkaammissa kilpailuissa vuonna 2008. Palkittuja urheilijoita oli tänä vuonna yhteensä 42, kahdeksan enemmän kuin viime vuonna.

Uimareista mitalin nappasivat Kristiina Heikkinen, Tiina Savola ja Henna Virtanen.

Asiaa Oulusta.

Friday, January 30th, 2009

Yle.fi : – Nämä kisat tulivat EM-uimareille ja olympiauimareille ehkä turhan aikaisin tässä heti tammikuussa. Ei oikein kerinnyt rakentaa sellaista kunnon kautta vielä. Se ainakin vaikutti minun ratkaisuuni, että miksi en lähtenyt tänne ihan täydellä herkistelyllä.

kainuun sanomat : Jenna Laukkanen voitti ensinmäisen aikuisten mitalin. – Uinti tuntui takkuiselle aamun alkukilpailuissa. Tuntui, ettei se lähde kulkemaan ollenkaan. Finaalissa sain kuitenkin tsempin päälle, ja uinti kulki hyvin koko matkan ajan. Missään kohdassa ei ollut vaikeuksia, vaan uinti tuntui aika helpolta, Laukkanen arvioi suoritustaan.

Etelä-Saimaa : Imatran Uimarien Jenni Ruohoniemi voitti SM-kultaan sekauinnissa

Karjalainen.fi – Joensuun Uimaseuran lahjakas Iisakki Ratilainen pinnisti lyhyen radan SM-pronssille 100 metrin rintauinnissa torstaina Oulussa. – Olin pari viikkoa armeijan leivissä ja siellähän taudit kiertävät kaikki, Ratilainen sanoi.

Turun Sanomat : Ville Korpi huuhtoi selkäuinnin SM-kultaa

Take a dump like normal people do, Emily.

Thursday, January 29th, 2009

Steroid Nation

Michigan swimmer Emily Brunemann tests positive for diuretics — ‘masking agents’

A University of Michigan swimmer tested positive for 2 diuretics: hydrocholorothiazide and triamterene. The combination makes up the pill ‘Dyazide’. The swimmer’s lawyer says she thought she took a laxative. Opps…wrong excretory system.

Finnish SCM Nationals 2009 – Suomen Lyhyen Radan Mestaruusuinnit 2009

Thursday, January 29th, 2009

Results

Swedish SCM Junior Nationals 2009.

Thursday, January 29th, 2009

Results

Axis of Incompetence. Lessons from the Uimaliitto on how not to run an empire.

Thursday, January 29th, 2009

You’re making me angry. You wouldn’t like me when I’m angry.

Ei niitä enää voi lähteä kesken kauden muuttelemaan!

Rollo- ja pitkän radan IKM-aikarajat 2009
Uinnin johtoryhmä käsittelee kesän 2009 Rollo- ja IKM-aikarajoja kokouksessaan 29. tammikuuta. Toistaiseksi esillä ovat kesän 2008 aikarajat ko. kilpailuihin.

Uimaliitto.fi / Aikarajat

Riihimäen uimaseurat.

Thursday, January 29th, 2009

Ihan mielenkiinnosta selvittelin mikä olisi se SCR, Rovaniemen SCR:n lisäksi, tuossa Uimaliiton IKM-aluejako ehdotuksessa ja samalla kaivelin Riihimäen uimaseuroja esille. Sieltä ei ainakaan Swimming Club Riihimäkeä löytynyt mutta paljon muuta mielenkiintoista.

Kaupungin isoin ja vanhin seura taitaa olla Riihimäen Uimaseura, vuonna 2008 45-vuotta täyttänyt vetreä keski-ikäinen.

Pari vuotta sitten innokkaasti aloitettu haastaja Aquana eli Riihimäen Vesi ja Liikunta Aquana ry katosi viime vuoden aikana. Siitä ei löydy enää jälkeäkään omalta kotisivultaan tai Uimaliiton seuraluettelosta, onneksi Googlen cache auttaa asiassa.

Ja nyt on taas tulossa uusi haastaja, kotisivuton Swimming Team Riksu (STRiksu)!

Eiköhän juna-aseman omaavaan pitäjään kaksi seuraa mahdu…

Olikohan joku liian innokas…

Wednesday, January 28th, 2009

Nyt on kadonnut IKM-aluejakoehdotukset… Jotka huomasimme juuri pari päivää sitten

WEIRD S#IT, MAN -UPDATE: Aamulla ne oli taas siellä. Ja ei johtunut katoaminen koneestani sillä alunperin huomasin asian keskiviikkona kello 15.45 toisella koneella aivan muualla kuin kotona…